Skip to content

Helppopalveluiden kippilava on rakentajien iso apu työmaan ahtaudessa

Kippilavaa käytetään paljon muualla Euroopassa, mutta Suomessa se on vielä vähän käytetty.

Mikä on kippilava ja mihin sitä käytetään?

Pienen kokonsa ja käytettävyytensä ansiosta kippilava on rakentajalle oikea unelmatyökalu. Noin 1000 kg:n painoinen ja tilavuudeltaan kymmenen kuutiota oleva kippilava mahtuu kokonsa puolesta muita lavoja paremmin pienempään tilaan. Myös useampi kippilava on mahdollista sijoittaa lähekkäin.

Vaikka kippilava varsinainen tilaihme onkin, on hyvä muistaa, ettei se mahdu läpi esimerkiksi ahtaista porttikongeista.

Hyödyllisen tilankäytön ansiosta useampaa jätelajiketta voi laittaa moneen eri kippilavaan. Lavojen kuljetus kohteeseen sujuu melko vaivattomasti, sillä kippilavoja voi viedä muutaman kerrallaan yhdellä autokuljetuksella.

Lisäksi kippilavaa voi esimerkiksi työmaalla siirrellä kätevästi nosturilla paikasta toiseen, joten työntekijät voivat keskittyä itse työhön sen sijaan, että lavaa tarvitsisi kuskata ympäriinsä vaivalloisilla menetelmillä.

Kuten todettua, kippilava soveltuu parhaiten rakentajille.

Rakentajat hyötyvät kippilavasta monesta syystä

Rakennusporukka työskentelee talotyömaalla pääkaupunkiseudulla. He miettivät, millainen ratkaisu rakennusjätteen lajitteluun olisi paras mahdollinen.

Porukka päätti, että kippilava toimisi heidän tarpeisiinsa mainiosti – saavathan he muutamalle eri lavalle mahtumaan kaikki erilaiset taloprojektissa syntyvät rakennusjätteet.

Kuten aiemmin Lassila & Tikanojan julkaisemassa tekstissä todetaan, lainsäädäntökin edellyttää nykyään jätelajikkeiden jaottelua tarkemmin. Jotkut vaihtolavat voisivat siis mahdollisesti olla tarpeettomina pitkäänkin. Juuri siksi kippilava on kokonsa puolesta parempi vaihtoehto odottamaan oikeanlaista jätettä.

Kippilavojen hinnat eivät päätä huimaa

Vaikka kivilavaa ei valitettavasti ole saatavilla kippilavaratkaisuna, löytyy Helppopalveluiden valikoimasta useampikin vaihtoehto rakentajan tarpeisiin.

Talkoolavan hinta on 499 euroa. Kestopuulavan 660 euroa ja puulavan hinnaksi tulee 250 euroa. Kippilavarepertuaarista löytyvät lisäksi remppa- ja rakennuslava, jonka hinta on 535 euroa ja viherlavan hinta on 385 euroa.

Esittelemässämme tapauksessa rakennusporukan tarpeet täyttyvät remppa- ja rakennuslavalla sekä puulavalla. Heidän rakennustyömaansa on pinta-alaltaan sen verran pieni, etteivät tavalliset vaihtolavat tule kysymykseen.

Miksi valita kippilava?

Kippilava menee pienempään tilaan kuin muut Helppopalveluiden vaihtolavat. Siksi se soveltuu mainiosti esimerkiksi kompaktin kokoisille työmaille. Kippilavaa on myös helppo liikutella paikan päällä nosturilla.

Vaikka kippilavassa ei ole avattavia ovia, mahtuu sinne kymmenen kuutiota jätettä. Kippilavan mitat ovat 3,8 metriä x 2 metriä x 1,8 metriä.

Lisäksi kippilavasta varteenotettavan vaihtoehdon rakentajalle tekee sen edullisuus. Jätetyypistä riippuen Helppopalveluiden kippilavat maksavat 250 eurosta 660 euroon.

Projekti maalissaTilaa kippilava näppärästi verkossa

Rakennusprojekti uusimaalaisella työmaalla on saatu hienosti maaliin, ja apuna jätteen lajittelussa rakennusporukalla olivat Helppopalveluiden kippilavat. Kaikille jätelajikkeille löytyi oikeaoppisesti sopiva sijoituspaikka.

Rakentajien oli helppo siirrellä kippilavoja työmaallaan asiaankuuluvilla välineillä. Helppopalveluiden auto toi kippilavat paikalle ja vei ne käytön jälkeen pois.

Kippilava on rakentajan luottoratkaisu

Helppopalveluiden kippilava sopii erityisesti rakentajille erilaisiin rakennusprojekteihin, jossa työmaan koko aiheuttaa haasteita. Vain kymmenen kuution tilavuuden vaativa kippilavaratkaisu on nosturilla kätevä siirreltävä paikan päällä.

Pienen tilavuutensa ansiosta kippilavoja voi sijoittaa useamman vierekkäin. Näin montaa eri jätelajiketta saadaan helposti lajiteltua omiin lavoihinsa ilman sen suurempaa vaivaa.

Kippilavoja löytyy lähes jokaiseen eri jätelajikkeeseen, ja ne ovat hinnaltaan kohtuullisen edullisia. Niiden tuonti työmaalle ja vienti sieltä pois sujuvat käden käänteessä tarkoitukseen soveltuvilla ajoneuvoilla.

Tilaa Helppolava